Kuva: Jani Penttinen
Liikkeelle ohjattavan tavoitteista
On olemassa erilaista työnohjausta, kuten yksilö-, yhteisö- ja ryhmätyönohjausta. Yksilötyönohjauksessa työskentelen yhden ihmisen kanssa kerrallaan, kun taas työyhteisön työnohjaukseen osallistuu samassa paikassa työskentelevien ryhmä. Ryhmätyönohjaukseen osallistuvia taas yhdistää joku työhön liittyvä kokemus tai tarve. Esimerkiksi yrittäjät, tutkijat tai järjestökentällä toimivat ammattilaiset tai vapaaehtoiset voivat muodostaa ryhmätyönohjauksen ryhmän, vaikka kuuluisivatkin eri työyhteisöihin.
Työnohjaus ei ole pelkästään työhön liittyvien ongelmien käsittelyä ja ratkaisemista. Jos mahdollista, ohjaukseen kannattaa tulla ennaltaehkäisevästi. Vaikkapa silloin, kun haluaa saada uutta suuntaa, tuoreita näkökulmia tai tukea työhön. Ohjaukseen voi myös tulla, vaikka ei olisi varma, mitä työltä tai itseltään työssä odottaa tai jos on ihan poikki eikä tiedä, miten edetä. Työnohjauksessa voidaan myös kartoittaa vahvuuksia, ideoida ja innostua luomaan uutta.
Ohjaajana annan kaiken aikani, huomioni ja osaamiseni sinun tai ohjaamani ryhmän käyttöön. Ohjaus soveltuu paitsi työntekijöille myös esihenkilöille, yrittäjille ja työttömille. Ohjauksessa voidaan käsitellä kaikkia työhön liittyviä ja vaikuttavia asioita. Koulutettu työnohjaaja auttaa jäsentämään ajatuksia ja tarjoaa ulkopuolisen näkökulman tilanteeseen.
Keho-orientoitunut työote
Olen suuntaukseltani keho-orientoitunut työnohjaaja. Teemme työtä paitsi päällämme myös olemalla läsnä kokonaisvaltaisesti, ruumiillisesti ja emotionaalisesti. Ohjauksessa opit hyödyntämään kaikkia näitä ulottuvuuksia voimavaroina. Tästä osaamisesta on valtavasti hyötyä esimerkiksi sellaisessa työssä, jossa kohdataan muita ihmisiä. Kehollinen työskentely tarjoaa välineitä myös itsetuntemuksen syventämiseen.
Ohjaus etenee pääosin keskustellen, mutta tavoitteiden toteutumista voi tukea myös yhteisesti sovituilla kehollisilla harjoitteilla. Olen erikoistunut työssä jaksamisen ja palautumisen kysymyksiin sekä erityistä eettistä harkintaa vaativan työn ohjaukseen. Työnohjauksesta hyötyy, vaikka ei kokisi omaa työtilannettaan erityisen ongelmalliseksi. Mitä aikaisemmassa vaiheessa haasteisiin tartutaan, sitä enemmän on voimia etsiä niihin ratkaisuja.
Keho-orientoituneesta työotteesta voit lukea tarkemmin Suomen työnohjaajat ry:n julkaiseman Osviitta-lehden sivulta 20-22.
Työ- ja koulutustaustani
Minulla on omaa työhistoriaa erityisesti asiantuntija- ja järjestötyöstä sekä yrittäjänä toimimisesta. Ohjaan mielelläni myös muilla aloilla työskenteleviä. Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden tohtori ja minulla on aikuisopettajan pedagoginen pätevyys (66 op). Olen suorittanut psykologian perusopinnot (25 op).
Yhteiskuntatieteilijän taustani näkyy siinä, että yhteisen työskentelyn myötä tullaan tietoisiksi myös rakenteellisista ongelmista, jotka vaativat yhteisöllisiä tai poliittisia ratkaisuja. Työkseni tutkin, ohjaan ja opetan Itä-Suomen yliopistossa sekä tarjoan ohjauspalveluja Tutkiva ote -yritykseni kautta. Pidän ohjattavien määrän maltillisena, jotta voin keskittyä täysipainoisesti jokaiseen asiakkaaseen. Samalla huolehdin myös omasta jaksamisestani.
Valmistuin Tuntumaa Oy:n järjestämästä työnohjaajakoulutuksesta toukokuussa 2023. Olen Suomen työnohjaajat ry:n jäsen.
Minulla on kokemusta sekä yksilöohjauksesta että työyhteisöjen ohjauksesta. Olen työnohjannut esimerkiksi järjestökentällä toimivia, terapiatyön ammattilaisia sekä asiantuntija työtä tekeviä.
Työnohjauksen käytännöistä
Työnohjausprosessin suositeltu kesto on vähintäänkin yksi vuosi. Tapaamisia on noin kerran kuussa loma-ajat pois lukien. Annan myös lyhyempää, tiettyyn asiaan tai kysymykseen keskittyvää case-työnohjausta. Työnohjaajan voi kutsua paikalle tukemaan myös kriisitilanteiden ratkaisemista.
Työnohjauksen tilaaja on usein työnantaja, mutta ohjaan mielelläni myös asiakkaita, jotka hakeutuvat ohjaukseen itsenäisesti. Työnohjausta annetaan yksilöille, ryhmille ja työyhteisöille. Minulta saat lisätietoa eri vaihtoehdoista. On myös mahdollista yhdistää TRE- ja työnohjausta sinulle sopivalla tavalla.
Joensuulaisia asiakkaita tapaan yleensä kasvokkain, mutta ohjaus onnistuu myös verkon kautta.
Paljonko työnohjaus maksaa?
Työnohjauksen hintaan vaikuttavat monet asiat. Näitä ovat esimerkiksi, onko kyse yksilö- vai ryhmätyönohjauksesta, ryhmän koko, prosessin arvioitu kesto ja tapaamispaikka, tapaamisten kesto, tiheys jne. Hinnoitteluni noudattaa alan yleistä hintatasoa. Esimerkinomaisesti yksilötyönohjauksen hinta on 145 euroa 60 minuuttia ja ryhmätyönohjauksen 320 euroa 90 minuuttia. Hintoihin lisätään alv 25,5 %.
Ota rohkeasti yhteyttä
Jos pohdit työnohjaukseen tulemista, niin ota rohkeasti minuun yhteyttä. Keskustellaan tilanteestasi ja mietitään, kuinka voisit parhaiten hyötyä ohjauksesta. Tämän jälkeen saat tarjouksen harkittavaksesi. Yhteydenotto ei vielä sido mihinkään. Vastaan mielelläni kysymyksiisi ja pohdin kanssasi, millaisesta ohjauksesta olisi hyötyä juuri sinulle.